Kolmastoista luukku - Valo

Valo.

Tänään on perjantai, kolmastoista joulukuuta, Lucian päivä. Pyhän Lucian muistopäivä kuului alunperin katoliseen pyhimyskalenteriin. Luciasta tiedetään hyvin vähän, mutta legendojen mukaan hän oli uskossaan vahva roomalainen kristitty aikana, jolloin kristinusko oli kielletty. Hänen myös kerrotaan olleen köyhien auttaja, joka lopulta kärsi marttyyrikuoleman.

Juliaanisen kalenterin mukaan Lucian päivä osui talvipäivänseisauksen tienoille, jolloin päivä alkaa jälleen hitaasti mutta varmasti kaamoksen jälkeen pidetä. Siksi Luciaa on juhlittu valon tuojana. Lucia on myös on sokeiden ja näkövammaisten suojelupyhimys. 

Katolisesta taustastaan huolimatta Lucia-perinne on vahvinta Ruotsissa. Perinteeseen kuuluu muun muassa kulkue, jota johtaa valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia-neito, jolla on kynttilä myös kädessään. Lisäksi Ruotsista Suomeenkin on rantautunut perinne leipoa valonkeltaisia, sahramilla maustettuja, Lucia-pullia (lussekatt), joiden uskottiin karkottavan paholaisen.

Tähän aikaan valoa pimeyteen todella kaipaa. Etenkin tänä vuonna valo on tervetullutta, kun alkaa vaikutta siltä, että saamme mustan joulun. Itselläni ainakin joulutunnelma on kiinteästi yhteydessä säähän. Nyt tuntuu, että vajuvien hankien myötä myös oma mieliala laskee. Tuntuu, että joulu on vielä jossakin hyvin kaukana, vaikka oikeasti se on jo aivan nurkan takana.

* * *

Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että itselleni ei Valo-aiheesta tule ensimmäisenä mieleen suinkaan Lucia, vaan rakas poikani. Hänen toinen nimensä on Valo. Hän todella toi mukanaan minun elämääni valon, onnen, jollaista en voinut kuvitella olevan olemassa. On käsittämätön luottamuksenosoitus elämältä saada olla äiti.