perjantai 16. marraskuuta 2012

Kahdeksan asiaa

Sain Hennalta Hemulin kirjahylly -blogista tunnustushaasteen. Kiitos!

Tehtävänä on kertoa itsestään kahdeksan asiaa. 

En tällä(kään) kertaa keksinyt mitään erityisen omaperäistä. Vaikka kannatankin tavallisten asioiden sijaan epätavallisia asioita, tässä tulee enemmänkin niitä tavallisia:

1. Olen hyvä innostumaan. Minulla on yleensä kesken yhtä aikaa monta kirjaa, käsityötä tai muuta väkerrysprojektia, keräilen kirjoja ja lehtileikkeitä aiheista, joista aion joskus kirjoittaa tai joihin aion muuten paneutua... valitettavasti en ole yhtä hyvä saattamaan kaikkia projekteja loppuun.

2. En ole koskaan ollut lentokoneessa. Syitä on neljä. Ensinnäkin pelkään korkeita paikkoja. Jo maailmanpyörä aiheuttaa vatsanväänteitä. Toisaalta, jos on kiinteä alusta, niin hyvin menee: näkötorneja rakastan, sillä niissä on lakeustunnelmaa. Toinen syy on ideologinen: lentomatkailu saastuttaa. Kolmanneksi olen elänyt aina pienellä budjetilla, joten ulkomaanmatkat ovat jääneet haaveeksi senkin takia. Ja viimeiseksi: en ole kaivannut minnekään kauas. 

3. Olen kuuhullu.

4.  Nelimarkan Hapanohutta ja Helapäätä, jälkiruoaksi Luoma-ahon leipomon munkkipossu. Kotoisinta ruokaa, mitä olla voi. Ajatuskin saa veden kielelle ja tipan linssiin.

5.  Paikassa nimeltä Jemma paljon kaikenlaista. Jemmailen tavaroita milloin minnekin, yleensä sillä tuloksella, etten löydä niitä enää.

6. Poden maiharikuumetta. 2000-luvun alussa hyvästelin vanhat ja rakkaat maiharini. Ajattelin, ettei enää koskaan tällaisia. Eipä.

7. Vanhin viherkasvini täyttää ensi kesänä 20 vuotta. Aika pitkä matka on kuljettu yhdessä. Olen ylpeä, että olen saanut pidettyä kasvin hengissä.

8.  Alias on lempilautapelini. Pitäisikin kerätä kavereita kasaan ja pitää peli-ilta...


Kuvassa eräs projekteistani. Siitä myöhemmin lisää.

Minulta tunnustuksen saavat


Kangaskorjaamolla -blogin Johanna
Variksen vuoden *J*
Kasiväylän kahvilan Nannas
Ei mennyt niin kuin elokuvissa -blogin Sanna

5 kommenttia:

  1. Kivoja juttuja. Voi vitsi kun asuttais lähempänä toisiamme niin pidettäiskin Alias-ilta, mä ja mun mies ollaan lähes voittamattomia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä! Mulla on muutamakin kaveri, jotka on ihan pistämättömiä Aliaksessa. Maaottelu suorastaan ;),

      Poista
  2. Uujea, ensimmäinen blogitunnustus :D

    VastaaPoista
  3. Haateeseen vastattu, kiitos, kivaa oli:)
    http://kangaskorjaamolla.blogspot.fi/2012/11/ei-menny-niinku-stromsossa.html

    VastaaPoista

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!