keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Elämäni aakkoset

Nappasin Mustikkametsän tarinoita -blogista haasteen ja listasin elämäni aakkosia. Puolivlissä tosin hiipi mieleen ajatus, että lienenköhän joskus tehnyt tänne jo tällaisen postauksen...

a Alajärvi. Pieni ja aika ankea paikkakunta Etelä-Pohjanmaalla. Rakas. Siellä on juuret
b Blogimaailma on kiinnostava. Paitsi oman blogin kirjoittaminen ja muiden blogien seuraaminen minua kiinnostaa tällä hetkellä tutkailla blogimaailmaa yleisemmälläkin tasolla.
c Curry. Olen sille allerginen, niin kuin monelle muullekin asialle. Tylsää.
d Design. Suhtaudun ristiriitaisesti designiin. Toisaalta arvostan ajattomia klassikoita ja monet design-esineet ovat mielestäni tavattoman kauniita. Toisaalta taas en ollenkaan ymmärrä joidenkin tavaroiden saamaa statusarvoa. Jostakin must have -tuotteesta tulee olo, että sitä en ainakaan halua vaikka olisi kuinka designia. 
 
e Elonkerjuu. Se on ilo joka elättelöö!
f Facebook. Olen liian koukuttunut.
g Glitter. Kauhistus. En ole yhtään, en niin pätkän vertaa minkäänlaisen bling-blingin perään.
h Huumori. Nauran paljon ja kuuluvasti - ja useimmiten väärään aikaan. Huumorintajuni on vinksahtanut.


i Isi. Menetin isäni 7-vuotiaana, mutta uskon saaneeni häneltä tärkeän perinnön: rakkauden sanoihin ja kieleen.
j Jyväskylä on koti.
k Kirjoittaminen. Kulunut vuosi on opettanut sen, kuinka tärkeää onkaan saada kirjoittaa.
l Lakeus, sielunmaisemani. Siellä missä taivas on korkealla ja tilaa hengittää... kun kuolen, toivoisin, että tuhkani siroteltaisiin lakeuden tuuliin.
m Mummu. Mummu opetti, että aina pitää äänestää kun vaalit on eikä vihaisena saa mennä nukkumaan. Minussa on paljon samaa kuin mummussa: vartalon malli, väkitukko lionne :D.
n Nalle. Puolisoni lempinimi.
o Otso, elämäni mies. Kohta on eletty yhdessä 7 vuotta, ja ne vuoet ovat olleet täynnä suuria tunteita, vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Koskaan en ole ketään rakastanut niin paljon kuin poikaani.
p Pohjanmaa. Ihminen voi lähteä Pohjanmaalta mutta Pohjanmaa ei lähde ihmisestä. Niin se vaan on.
q Kuuhulluus :D. Pahentunut vanhemmiten. On kummallista, että mokoma taivaankappale vaikuttaa ihmiseen niin voimakkaasti. Nimimerkillä Viikon verran taas huonoja unia takana...
r Risain, rento, retro ja romuromantiikka ilmani sitä romantiikkaa, kiitos. Sisustusfilosofiani avainsanat.
s Sivusilmäilyä. stä blogista on tullut tärkeä harrastus ja henkireikä. Ihmisellä on hyvä olla paikka, jonne säilöä ajatuksia, tunteita ja tunnelmia. On uskomatonta, että joku lukee tätä vapaaehtoisesti.
t Tuulenkylä. Voiko parempaa asuinpaikkaa olla olemassa?
u Unet. Olen aina ollut hyvä nukahtamaan ja nukkumaan. Unimaalilmani on aina ollut rikas. Siksi parisen vuotta sitten alkaneet uniongelmat ovat koetelleet - välillä tuntui, että puolet sielustani katosi unien mukana.
v Viron kieli. Ma räägin natuke eesti keelt. Mutta vain hyvin vähän. Kielitaitoni ylipäätään on onneton. Pitäisi kai rohkaistua ja aktivoitua käyttämään kaikkia kieliä joita vähänkään osaa, että taito säilyisi ja kehittyisi.
w Wanhat tavarat ja kirpputorien kiertely. Parhautta, etten sanoisi! Se tunne, kun tekee jonkun ihanan löydön...
x Sukupolvi X. Me, jotka muistamme kultaisen 1980-luvun, kuka paremmin, kuka huonommin. Pullamössösukupolveksikin meitä on sanottu, eikä suotta. 
 
y Ystävät. Onnea on se, että elämässä on ihmisiä, jotka välittävät. Ja se, että on ihmisiä, joiden kautta voi peilata itseään ja ajatuksiaan. Onnea on sekin, etteivät ystävät ole kaikesta samaa mieltä kuin itse. Joskus saan itseni kiinni pohtimasta, miksi ystäväni haluavat oikein olla ystäviäni... itse en keksi yhtään järkevää vastausta.
z ...zzZZz...
å Tästä ei nyt tule muuta mieleen kuin ruotsin kieli.
ä Äitiys. On suuri lahja saada antaa pienelle ihmiselle elämä ja koti. On opettanut minulle paljon elämästä ja itsestäni. Päivääkään en vaihtaisi pois.
ö Örkki. Ötökkä. Pelkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!