torstai 19. heinäkuuta 2012

Sisustuskuvia #3 ja muutakin: Jotain musta-valkoista


Musta-valkeaa huomenta!

Siltä ainakin tuntui tämän aamun lehteä lukiessa. Meinasi mennä aamupala väärään kurkkuun kun luin, että muutama jyväskyläläinen hotelli ei majoita paikkakunnalla asuvia lainkaan. Tämä periaate perustuu 1960-luvulla (!) laadittuun siveyssääntöön. Siihen aikaan naiset eivät päässeet yksin ravintolaan. Eivätkä hotelliin. Likaiset, säädyttömät, syntiset naiset! Huorissa kumminkin. 

Tämän sai tuta nahoissaan taannoin nainen, joka pakeni parisuhdekriisiään. Olisi halunnut yöpyä hotellissa. Vaan ei. Pikku rouva on hyvä ja menee kotiinsa nyt vaan. Koettaa rauhoittua. Ja antaa miehelleen anteeksi. Ei hyvää päivää, mikä meininki! 

Surullista oli, että myöskään kriisikeskus Mobile ei majoittanut naista, koska tilanteeseen ei liittynyt väkivaltaa. Pitääkö aina saada turpiinsa tai tulla tapetuksi, ennen kuin saa apua?


Ja sitten noihin purkkeihin. Ostin ne viime viikonloppuna Ikeasta. Meillä on noin tsiljoona peltipurkkia, joten yhtään lisää ei olisi tarvittu. Vaan voiko noin symppiksiä tyyppejä ohittaa? En minä ainakaan. Purkkihullu. Harvemmin vain ostan uusia.

Purkit etsivät vielä paikkaansa ja käyttötarkoitustaan, seilaavat toistaiseksi tyhjillään eteisen lipaston päällä. Poika kinuaa yhtä itselleen. En halua antaa, noiden täytyy saada olla yhdessä. Mietin kuumeisesti sijoituspaikkaa lapsen huoneesta. Tai sitten jostain muualta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!