Oi aikoja, oi äitejä!

Kävimme katsomassa ystäväni vauvaa tänään. Voi miten ihana pieni ihminen maailmaan onkaan syntynyt, ja niin mies kuin olla voi. Sellainen, joka nukkuukin tarmokkaasti. Ihan niin kuin omakin poikani. Ihmeitä kaikki tyyni.

Pohdimme äitien kesken sitä, miten erilaiseen äitiyteen naisia kannustetaan nykyisin verrattuna niihin ailoihin kuin olimme itse vauvoja. Kun me synnyimme reilu kolmekymmentä vuotta sitten, vauvoja hoidettiin synnytyslaitoksella niin sanotuissa vauvaloissa. Äidit saivat vauvan viereensä vain syötön ajaksi, muun ajan jälkikasvu oli sairaalahenkilökunnan hoidossa. Isätkin saivat tutustua lapsiinsa lasin takaa katselemalla. 

Nyt, kun tiedetään vierihoidon merkitys esimerkiksi imetyksen käynnistymiselle ja kiintymyssuhteen muodostumiselle, 70-lukulainen käytäntö tuntuu jokseenkin kalsealta. Vaan parhaan tiedon ja taidon mukaan silloinkin toimittiin. Vuosisatoja äitien oli ollut noustava heti synnytyksen jälkeen taloustöihin tai heinäpellolle. Nyt haluttiin antaa äitien levätä ja toipua synnytyksestä, kun vihdoin maassa elintaso oli sellainen, että oli varaa palkata hoitajia sairaaloihin hoitamaan vauvanhoitotehtäviä.

70-luvulla neuvottiin antamaan lapselle ruokaa kolmen tunnin välein riippumatta siitä, kuinka usein vauva nälkäänsä itki. Sylissä vauvaa ei ollut suotavaa pitää, koska lapsen ajateltiin oppivan siten liian hyvälle. Nykyisin ollaan toisessa ääripäässä: vauvan kaikkiin tarpeisiin pitäisi pystyä vastaamaan välittömästi. Muun muassa perhepedissä nukkumisesta ja kantoliinailuat - vauvan ja äidin maksimaalisesta lähekkäinolosta - on tullut suorastaan trendikästä.

Ja mitä ruokaan tulee, 70-luvulla imetykseen ei panostettu, koska äidit haluttiin nopeasti töihin ja rakentamaan yhteiskuntaa. Jo pienet vauvat saivat sokerivettä, appelsiinituoremehua ja perunan seassa maksamakkaraa - tänään moinen ei tulisi kuuloonkaan. Nyt ihanteena on puolen vuoden täysimetys. Siihen kykenemätön leimataan helposti huonoksi äidiksi.

O tempora, o mores! (Oi aikoja, oi tapoja!), tiesivät sanoa jo muinaiset latinalaiset. Niin totta. Vertailua eri aikakausien äitiydestä voisi laajentaa satojen tai vaikkapa tuhansien vuosien taakse. Mutta jo kahden sukupolven vertailulla selviää oleellisin. Vauvanhoitotavat ja äitiyden ihanne heijastelevat aina kulloistakin aikaa ja yhteiskuntaa. Ne, jotka paukuttavat toisia päähän lastenhoito- ja kasvatusoppailla, syyllistävät ja tuomitsevat, voisivat muistaa sen, kuinka suhteellista kaikki on. Äitiyteen liittyy paljon ikiaikaisia asioita. Äitiys on ihmeellinen asia, joka ravistelee ihmistä tunnetasolla. Mutta se, mitä ja miten vauvalle syötetään, missä nukutetaan ja miten hoidetaan, on vaihdellut aikojen saatossa valtavasti. Ne asiat eivät ole oleellisia niin kauan kuin vauvan perustarpeet tulevat tyydytetyiksi.

Totta kai kasvavaa tietoa pitää käyttää hyödyksi, mutta ehdottomuus asiassa kuin asiassa on pahasta. Varsinkin niin herkässä asiassa kuin äitiys. Järjen ja sydämen käyttö on sallittua. Ihan kelvollisia meistäkin tuli, vaikka olimme vauvalassa, joimme mehua pullosta ja äitimme lähtivät töihin, kun olimme vasta muutaman kuukauden ikäisiä.