maanantai 29. elokuuta 2011

Farssin oireita

Tänään on taas tullut opiskeltua suomalaisen julkisen terveydenhoitojärjestelmän "toimivuutta" oikein laajan oppimäärän verran.

Koko juttu alkoi siitä, kun luin leikkauskutsun mukana tullutta potilasohjetta. Siinä sanotaan, että kehossa olevat tulehdukset voivat estää leikkauksen, ja minulla on ollut tapaturman jälkeen jatkuvasti tulehdusoireita (turvotusta ja kuumotusta) nimenomaan leikkausalueella Nyt, kun leikkaukseen on vielä melkein kaksi viikkoa, olisi mielestäni oivallinen hetki hoitaa mahdollinen tulehdus pois. Toisekseen potilasohjeessa kehotettiin ottamaan laboratoriovastaukset mukaan leikkaukseen tullessa - ja minähän en ole saanut lähetettä verikokeisiin.

Ensin soitin terveysasemalle, missä sanottiin että asia pitää ilman muuta tarkistaa ja hoitaa. Antoivat ajan lääkärille ja käskyn soittaa kirurgian poliklinikalle asian tiimoilta, onhan se minua hoitava taho. Kysyin kahteen kertaan hoitajalta, soitanko nimenomaan kirurgian poliklinikalle, sillä leikkaus tehdään päiväkirurgian puolella. Kyllä, oli vastaus. Tein työtä käskettyä. Väärä osoite. Hoitava taho on päiväkirurgia. Sinne soittoaika oli vasta iltapäivällä, joten lähdin lääkäriin vaikka minulla ei ollutkaan hoitavan tahon toimintaohjeita lääkärille. Mennessäni mietin, mitä järkeä on siinä että minun pitää itse ottaa etukäteen selvää mahdollisista toimenpiteistä, jotta osaan ohjeistaa lääkäriä (joka muuten on kotoisin samalta paikkakunnalta kuin minä, vuoden tai kaksi minua nuorempi - jostakin syystä muistan, millaisia vaatteita hän käytti yläaste- ja lukioaikoina).

Sitten tulee päivän hyvä uutinen. Lääkäri totesi, että tulehdusta ei ole, ainoastaan tukehdusreaktio. Tämä johtuu siitä, että keho yrittää suojella ylirasittuvia jäseniä. Ei tarvita lääkitystä ennen leikkausta, ei edes niitä verikokeita.

Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että jalkaan tarvitaan ehdottomasti nilkkatuki, jotta jalka saisi olla mahdollisimman levossa leikkaukseen asti. Hän antoi numeron ja kehotti soittamaan apuvälinepalveluun. Sieltä saisin hakea jo tänään niin sanotun saranatuen nilkkaani. Soitin. Apuvälinepalvelussa eivät olleet ollenkaan tietoisia nilkan saranatuesta, käskivät soittamaan kirurgian poliklinikalle. Soitin sinnekin, mutta siellä sanottiin jo toistamiseen tänään, että koska leikkaus tehdään päiväkirurgiassa, asia ei kuulu heille. Seuraavaksi soitin päiväkirurgiaan, jossa sanottiin, ettei heillä ole sellaisia tukia antaa, asia kuuluu apuvälinepalvelulle.

Soitin siis uudelleen apuvälinepalveluun, tässä kohtaa jo jokseenkin kärttyisenä. Käskivät tulla käymään. Menin. Ei yhtä ainutta järkevää nilkkatukea. Lähettivät minut sitten Respectaan (yksityinen apuvälineyritys), josko sieltä osattaisiin antaa minulle sopiva nilkkatuki.

Respectasta löytyikin lopulta oikeanlainen mutta vääränkokoinen tuki. Pienentävät sitä, jos vain saavat sairaalan apuvälinepalvelusta maksusitoomuksen (apuvälinepalvelussa oli puhetta, että sairaala maksaa sen tuen, ja vien sen sitten lainaamoon takaisin kun en itse enää tarvitse). Tuen saa hakea keskiviikkona, mutta minun pitää itse selvittää siihen mennessä, järjestyykö sitoomus vai ei. Huomenna siis tiedossa lisää soittelua.

Lopputulema. Olen aivan poikki. Paitsi kaikesta jalkojenkäytöstä (olen joutunut liikkumaan reilusti yli voimavarojeni tänään), ennen muuta olen väsynyt tähän pompotteluun. On turhauttavaa yrittää hampaat irvessä yrittää järjestää itse itselleen asiaankuuluvaa hoitoa. Tässähän pitäisi olla lääketieteen asiantuntija, että osaisi pitää puoliaan! 

Olen pitkin iltapäivää miettinyt, kuinka minua sairaammat ja muuten heikommassa asemassa olevat, esimerkiksi vanhukset, osaavat ja jaksavat pitää puoliaan järjestelmää vastaan. Julkinen terveydenhuoltöjärjestelmä näyttää olevan yksi suuri hullunmylly, jossa vasemmalla kädellä ei ole aavistustakaan, mitä vasen tekee. Joku sanoi tänään hyvin, että potilasohjeiden pitäisi olla niin selkeät ja yksinkertaiset, että insinöörikin ne ymmärtää. Olen samaa mieltä! Tällaista menoa ei voi hyväksyä.

En siis olekaan pöyristynyt saamastani kohtelusta vain itseni takia vaan ennen muuta niiden, jotka jauhautuvat tuossa lihamyllyssä vielä pienemmiksi kappaleiksi kuin minun hermoni. Saa nähdä, montako henkistä nyrkiniskua pöytään vielä tarvitaan, ennen kuin jalkani on kunnossa. Juuri nyt tuntuu siltä, että kaikki sisu meni jo. Ehkä sitä huomenna on taas lisää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan mielipiteesi päivän aiheesta. Kiitos!